15.10.2026

Kamet-Röbäcks toimitti Rudukselle Helsingin Konalaan kaksilinjaisen betoniaseman, joka tehostaa tuotantoa ja tuo joustoa niin raaka-aineiden käyttöön kuin tulevaisuuden muutoksiin. Ruduksen tarpeisiin suunniteltu Express-ratkaisu voidaan tarvittaessa myös siirtää uuteen paikkaan.

Ruduksen Konalan vanha betoniasema oli palvellut jo yli 40 vuotta. Vaikka 1980-luvulla rakennettu laitteisto oli edelleen toimintakuntoinen, Rudus halusi uudistaa tuotantonsa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

Tavoitteena oli ennen kaikkea parantaa tuotannon toimintavarmuutta ja tehokkuutta. Esimerkiksi aiemman yhden lastauslinjan sijaan uudessa laitoksessa on kaksi rinnakkaista linjaa, joten kaksi betoniautoa voidaan lastata samanaikaisesti.

– Betonitoimitukset painottuvat usein samoihin aamun tunteihin. Kun autot eivät joudu odottamaan lastausta, kuljetukset toimivat tehokkaammin ja asiakkaat saavat betonin nopeammin. Se on kaikkien kannalta win-win-tilanne, Ruduksen toimialajohtaja Pasi Huttu kertoo.

Ratkaisu suunniteltiin Konalan tarpeisiin

Konalaan ei toimitettu valmista vakioratkaisua. Kamet-Röbäcks suunnitteli kokonaisuuden olemassa olevan tuotantoympäristön ympärille niin, että myös osa vanhasta infrastruktuurista voitiin säilyttää.

– Layout onnistui erittäin hyvin. Saimme suuren kokonaisuuden mahtumaan juuri siihen kohtaan, johon Rudus sen halusi, Kamet-Röbäcksin Mikko Rautio kertoo.

Yksi tärkeimmistä lähtökohdista oli siirrettävyys. Vaikka Konalan tontti on Ruduksen omistuksessa, pääkaupunkiseudun maankäyttö voi tulevaisuudessa muuttua esimerkiksi kaavoituksen tai muun rakentamisen seurauksena.

Siksi kokonaisuus toteutettiin Kamet-Röbäcksin Express-ratkaisuna. Asema voidaan tarvittaessa purkaa ja siirtää uuteen paikkaan. Kaksilinjainen kokonaisuus voidaan myös erottaa kahdeksi itsenäiseksi asemaksi.

– Ennen rakennettiin suuria betoniasemia, joiden ajateltiin olevan samalla paikalla 50 vuotta. Nykyään toimintaympäristö voi muuttua paljon nopeammin. Silloin on tärkeää, että edelleen käyttökelpoinen tekniikka voidaan siirtää järkevällä kustannuksella muualle, Huttu sanoo.

Joustavuutta myös raaka-aineisiin

Uusi betoniasema antaa Rudukselle aiempaa enemmän vaihtoehtoja erilaisten kiviainesten ja sideaineiden käyttöön. Konalassa vastaanotetaan esimerkiksi purettua ja ylijäänyttä betonia, jota voidaan murskata ja hyödyntää uudelleen kiviaineksena.

Kaksilinjainen ratkaisu mahdollistaa erilaisten materiaalien hyödyntämisen rinnakkain. Myös sideainevalikoimaa voidaan mukauttaa valmistettavan betonin ominaisuuksien ja esimerkiksi hiilijalanjäljen mukaan.

Resurssitehokkuutta tukee myös veden kierrätys. Betoniautojen pesusta syntyvää vettä voidaan hyödyntää uudelleen betonin valmistuksessa.

Pitkä yhteistyö ja pohjoisten olosuhteiden tuntemus ratkaisun taustalla

Rudus ja Kamet-Röbäcks ovat tehneet yhteistyötä jo useiden vuosien ajan, ja Ruduksella oli kokemusta Express-ratkaisuista jo ennen Konalan projektia. Pitkä yhteistyö ja luottamus Kamet-Röbäcksin osaamiseen olivat myös yksi toimittajavalintaan vaikuttaneista tekijöistä.

Konalan projektissa merkitystä oli erityisesti pohjoisten tuotanto-olosuhteiden tuntemuksella. Betoniaseman on toimittava luotettavasti ympäri vuoden, vaikka prosessissa liikkuu vettä ja nestemäisiä lisäaineita, ja kiviainekset voivat talvella olla jäässä.

– Suomessa toimivalla valmistajalla on ymmärrys siitä, mitä oikeasti kylmissä olosuhteissa työskentely tarkoittaa. Lämmitys pitää pystyä kohdistamaan oikeisiin paikkoihin niin, että laitos toimii myös talvella, Huttu sanoo.

Kamet-Röbäcksin oma suunnittelu ja tuotanto Suomessa mahdollistivat myös Konalan tarpeisiin tehdyt muutokset ja joustavan reagoinnin projektin aikana. Raution mukaan suuren kokonaisuuden sovittaminen olemassa olevaan tuotantoympäristöön onnistui suunnitellusti.

Konalan asema on jo tuotantokäytössä. Haastatteluhetkellä laitoksella tehtiin vielä viimeistelytöitä ja lopulliseen vastaanottoon liittyviä testiajoja.

Huttu nostaa vuosien yhteistyöstä esiin erityisesti avoimen keskusteluyhteyden ja kyvyn ratkaista vastaan tulevia asioita yhdessä.

– Meillä on ollut Kamet-Röbäcksin kanssa hyvä keskusteluyhteys koko ajan. Tällaisissa projekteissa neuvotellaan tietysti hinnasta, sopimusten sisällöstä ja monesta muustakin asiasta, mutta kaikki on mennyt hyvässä hengessä. Vuosien yhteistyön myötä välillemme on syntynyt vahva luottamus, Huttu summaa.

 

Ruduksen Konalan betoniasema

  • 2 itsenäistä tuotantolinjaa, joita voidaan käyttää rinnakkain tai erikseen
  • 10 kiviainestaskua, aiemman viiden sijaan
  • 9 sideainesiiloa ja valmius kasvattaa määrä 12:een
  • mahdollisuus hyödyntää kierrätettyä kiviainesta
  • pesuveden kierrätys takaisin betonintuotantoon
  • 60 m³ välivesisäiliö tasaamassa laitoksen vedenottoa
  • siirrettävä Express-ratkaisu, joka voidaan tarvittaessa jakaa kahdeksi erilliseksi asemaksi

Lisää Uutisia

4.9.2026
Saimme keväällä 2026 toteutetussa asiakastyytyväisyystutkimuksessa NPS-luvuksi 58. Hyvä tulos kertoo tyytyväisistä asiakkaista ja vahvasta suositteluhalukkuudesta.
28.8.2026
Etsimme hankinnan ammattilaista osaksi kasvavaa pohjoismaista joukkoamme.
19.12.2025

Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista joulun aikaa sekä onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 2026!
6.11.2025
Kamet-Röbäcks AB:n syksyllä 2024 ostama ruotsalainen Fejmert Mixer AB sulautuu loppuvuoden 2025 aikana osaksi Kamet-Röbäcks AB:tä. Tunnettu Fejmert-nimi säilyy kuitenkin tuotenimenä ja asiakkaat löytävät jatkossakin tutut ja laadukkaat ratkaisut ja palvelut helposti osana Kamet-Röbäcksin valikoimaa.

Autamme luomaan vahvan pohjan menestyksellesi.