18.06.2024

Kolmen yrityksen muodostama Kamet-Röbäcks on Pohjoismaiden betoni- ja kierrätysteollisuuden innovatiivisimpia toimijoita. Yritysjärjestelyn myötä yhtiön tuote- ja palveluvalikoima laajenee kansallisten rajojen ulkopuolelle, ja samalla sen teknologioille avautuu uusia käyttötarkoituksia.

Asiakkaat hyötyvät synergiasta

Suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen yhtiön yhteenliittymällä on suuri liiketoiminnallinen painoarvo, ja yhdessä niillä on syvä ymmärrys paikallisista markkinoista. Tästä on etua asiakkaille, jotka sijaitsevat pääosin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa mutta joilla on projekteja kaikkialla maailmassa.

”Tuote- ja palveluvalikoimamme on aiempaa laajempi, ja koska olemme lähellä asiakkaitamme, apua on tarjolla hyvin nopeasti. Vältymme tarpeettomalta matkustamiselta ja myös väärinkäsityksiltä, sillä voimme viestiä paikallisilla kielillä. Se on teknisellä alallamme todella tärkeää”, Kamet-Röbäcksin asiakkuuspäällikkö Erik Fahlgård kertoo.

Laajan myynti- ja kumppaniverkostonsa ansiosta yhtiö voi tarjota kattavia palveluita ja tuotteita betoniteollisuuden tarpeisiin kaikissa kolmessa maassa ja huomioida samalla ympäristö- ja kierrätysnäkökohdat. Norjalla on lisäksi asfalttiin liittyvää erikoisosaamista.

Environmental & Mining -toimintojen johtaja Peter Westman korostaa ympäristö- ja kierrätyssegmentin kasvavaa merkitystä yrityksen toiminnassa.

”Asiakkaamme toimivat usein hiili-intensiivisillä toimialoilla, ja haluamme auttaa heitä vähentämään päästöjään lisäämällä materiaalien kierrätystä. Samalla voidaan minimoida myös kaatopaikoille päätyvän materiaalin määrä.”

Tehtaita moniin tarpeisiin

Kamet-Röbäcks tunnetaan ennen kaikkea betonitehtaistaan, joiden erinomainen laatu, luotettavuus ja hyvin toimivat ohjausjärjestelmät ovat taanneet yhtiölle merkittävän aseman Pohjoismaiden markkinoilla.

”Palvelemme asiakkaita useilla eri teollisuudenaloilla, joilla tehtaita käytetään useimmiten haitallisten aineiden poistamiseen erilaisista materiaaleista. Tämä voi tarkoittaa metallin erottamista rakennusjätteestä tai tuhkasta tai maa-aineksen sulfidisaven neutralointia. Yhdessä tehtaistamme toimii jopa makeisyhtiö, eli käyttöala on todellakin laaja”, Fahlgård kertoo hymyillen.

Asiakkaamme toimivat usein hiili-intensiivisillä toimialoilla, ja haluamme auttaa heitä vähentämään päästöjään lisäämällä kierrätystä.

 

Jätteestä arvokkaiksi resursseiksi

Kamet-Röbäcks on kehittänyt tehokkaan kierrätysmallin Norjan markkinoille, jossa toimialakohtaiset seurantavaatimukset ovat tiukemmat kuin Ruotsissa ja Suomessa. Mallin päätavoitteena on vähentää kaatopaikalle päätyvän likaisen veden ja kiviaineksen määrää lisäämällä uudelleenkäyttöä mahdollisimman paljon.

”Teollisuusjätteen muuttaminen käyttökelpoisiksi raaka-aineiksi ei ainoastaan hyödytä asiakasta taloudellisesti vaan auttaa myös vähentämään ympäristövaikutuksia”, Westman selittää.

Vaatimukset tiukentuvat vähitellen myös Suomessa ja Ruotsissa, mikä Fahlgårdin mielestä tarjoaa Kamet-Röbäcksille merkittäviä mahdollisuuksia.

Yritysjärjestelyn synergiaedut ovat selvät: ”Pääasiassa Suomessa kehitetyt valmiit betonitehdasmallit yhdessä Ruotsissa kehittämämme kierrätysratkaisun kanssa muodostavat kokonaisuuden, jota kenelläkään muulla ei ole tarjota”, Fahlgård tiivistää.


Lisää Uutisia

14.03.2025
Miten betonin tuotannosta voi tulla sekä älykkäämpää että kestävämpää? Tule tapaamaan meitä Bauma 2025 -messuilla ja ottamaan selvää asiasta! Esittelemme modulaarisia ratkaisujamme ja uusimpia innovaatioita kierrätyksen alalla.
22.10.2024
Kamet-Röbäcks on ostanut Nyköpingissä sijaitsevan Fejmert Mixer AB:n. Yrityskauppa on konkreettinen askel kohti paikallisten palveluiden parantamista sekä paikallisen tuen tarjoamista Ruotsissa.
27.09.2024
Kamet-Röbäcks yhdistää kolmen kokeneen pohjoismaisen betoniteollisuuden laitevalmistajan asiantuntemuksen. Erinomainen esimerkki tästä osaamisesta on yrityksen toimitus norjalaiselle Anleggsbetong AS:lle.
21.05.2024
Vuoden 2024 alusta Kamet-Röbäcks on yhdistänyt kolmen kokeneen betoniteollisuuden laitevalmistajan osaamisen Pohjoismaissa. Suomalainen Steel-Kamet, ruotsalainen Röbäcks ja norjalainen Tensor Industri loivat pohjoismaisille asiakkaille entistä vahvemman toimittajan. Kamet-Röbäcks nostaa alan toimitusten laatua ja nopeutta, ja palvelee asiakkaitaan kattavilla elinkaariratkaisuilla.

Autamme luomaan vahvan pohjan menestyksellesi.